Rakkausrunopokeri

Haku Päällä -tapahtuman 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettiin Kurikan kirjastossa  jännittävä rakkausrunopokeri!

Runopokerissa kortit ovat sanoja, joiden avulla pelaajat yrittävät muodostaa runon. Korttien sanat ovat kantasanoja, joiden pitää esiintyä runossa. Pelaajan pitää käyttää runossaan niitä kahta sanaa, jotka hän on saanut pimeinä kortteina ensimmäisellä kierroksella sekä kolmea sanaa viidestä pöydällä olevasta kortista. Korttipakassa on verbejä, adjektiiveja ja substantiiveja.

Joka kierroksella oli oma järjestäjien tai katsojien ehdottama teema, jonka mukaan runo laadittiin. Teemoina oli mm. mämmi, vappu, seksi ja ruttuturpien Kurikka.  Tuomaristoon kuuluneet Maiju Hemminki, Johanna Silander ja Olavi Kandolin arvioivat ja pisteyttivät runoilijoiden viidessä minuutissa luomat runot.

Pelaajina olivat Maire Loppi, Raija Rantamäki, Jussi Heiniluoma ja Tarja Ylikojola, jotka pääsivät illan aikana tekemään yhteensä seitsemän runoa kukin, joten vauhti oli melkoinen. Voittajaksi runoillaan selviytyi Raija Rantamäki, jonka kaksi runoa julkaistaan ohessa.

VAPPU

Nuoren biologin uusin ”Vappu-teos”
olis vihiroonki ihimis-dinosaurus seos.
Kalapia, komia blondi vaimo
oli ensi asialle kovin kaiho.
Biologi mies siemenet sirotti
vaimon reisillekki pirotti.
Vappuna olis laskettu aika
teherä rinosaurus-taika
Torilla oli synnytyslaitos
ja vapun kova, kova koitos!
Mutta soliki Vappu-ankka
vaimo erelleen melko vankka
reiret komiat ku rutsilla
tällä biologin ”mutsilla”.
Kurikan torin tuleva vappu
on tänä vuonna tosi happu.

RUTTUTURPIEN KURIKKA

Veltot multasormet
vuonna yhyreksänviisi
leukaansa kraapii.
Kraavitut leuat
ja isännät veltot
aseman Pendoliinia orottaa.
Mutta matka kesken jää
ku olis pitäny kiskoja,
raitehia korottaa.
No, ruttuturvat multaa nostaa
silloon voi liput junahan ostaa
Kukat komiat koristaa
meirän komiaa Kurikkaa!
Kropsut myyrään
kropsut syörään
kaikki liittyyki kärrynpyörään
komialla Museonmäellä!

Kiitos katsojille, runoilijoille, tuomareille ja OmaSp:lle, joka tarjosi kahvit!

Vastaa